Piompun koti

Piompun koti

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Villasukkatehtaalla osa 3

Napun sukat oli jäänyt pieneksi, sattui löytymään lankakerän loppu punaista lankaa niin päätin jatkaa niitten elämää. Purin sukan kärkikavennuksen ja neuloin sukan suuremmaksi. Aloitin myös hieman suurempi töisen korjausurakn. Mulla on Niinalta jääneet sukat joita olen 8 vuotta käyttänyt ja viime talvena ne meni aivan puhki. Sukat kannattaisi parsia jo siinä vaiheessa kun ei ole liian myöhäistä. Näillä sukilla on niin paljon tunnearvoa, että parsin ne vaikka hullulta tuntuukin. Jäljittelin silmukoita parsinlangalla ja reiän kohdalle jouduin neulomaan uutta neulosta. Nuhjuisethan ne on ja uusiakin on, mutta onhan niissä erilainen tunnelma ja arvo kun Niina on niillä tepastellut.




Sukka nyt ja ennen.







Sukkaunelmista totta :)

Ja nyt on vauhdilla tulossa Ukille sukat Joulupukin pakettiin!


Anne

Villasukkatehtaalla osa 2

Neuloin lapsille sukat Nalle-langasta. Sinivalkoinen lanka löytyi iskemättömänä lankavarastosta. Se on odottanut tekijäänsä monta vuotta, sitä ei tietääkseni enää kaupoista löydy. Langasta tuli passelit sukat pojalle. Napulle ostin Nalle-kukkaketolankaa, aika pirtsakka raitoineen. Tässä langassa on lisäksi aloe vera käsittely, ihanan pehmeää!








Raitalankaa on kiva neuloa :)

                                               Tällaisia tehtailuja tällä kertaa ja teema jatkuu.....

                                                                           Anne

Villasukkatehtaalla osa 1

Innostuin sukkalehdestä siinä määrin, että tulipahan tehtailtua muutamat sukat talven varalle. Ensimmäisenä neuloin luonnonvalkoisesta 7-veljestä langasta itselleni sukat. Lanka oli jo aiemmin ostettu ja ajattelin, että tämähän on hyvä kun on valkoisia koiria ;) Ei näy kaiikki karvat sitten sukkien pohjissa. Neuloin nämä sukat nelosen puikoilla, niin niistä tuli aika löysät, mutta just kivat kotisukat. Palmikkomalli on sukkalehdestä.









Virittelin valoja niin ulos kun sisällekin. Valaisee lumetonta maisemaa.
                                 Sukkatehtaalla on puuhasteltu puikot suhisten, joten jatkoa seuraa......

                                                                                 Anne

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tunnustus hopeakehyksissä :)

Sain herkullisen tunnustuksen Marrulta Matkanvarrelta blogista. Kaunis kiitos, kyllä piristi :)


Ohjeistus tunnustuksen saajille :
- Kiitä tunnustuksen antajaa
- Tee postaus aiheesta
- Vastaa kymmeneen annettuun kysymykseen
- Anna tunnustus kymmenelle ( 10 ) blogille, jotka sinusta ansaitsevat sen

1 . Lempiväri : Vaikea valita vain yhtä. Valkoinen, turkoosi, vaaaleanpunainen, musta, harmaa. Paitsi ei tää harmaus mikä ulkona vallitsee ;)

2 . Lempieläin : Ja taas vaikea valita vain yhtä ;) Koira, Kissa, Siili.

3 . Lempinumero : Hmm.. enpäs tiedäkkään!

4 . Paras alkoholiton juoma : Vesi

5 . Facebook vai Twitter : Facebook kun en tiedä mitään Twitteristä.

6 . Intohimosi : Käsillä tekeminen = onnistumisen ilo. Hyvä ruoka ja liikunta.

7 . Lahjojen antaminen vai saaminen : Sekä että, ehkä vielä kivempaa antaa jotain pientä itsetehtyä!

8 . Mieleisin kuvio tai muoto :

9 . Paras päivä viikossa : Lauantai kun tietää, että seuraavana päivänä ei tarvitse lähteä mihinkään (töihin).

10 . Lempikukka : Särkynytsydän ja Pioni.

Haluan antaa tunnustuksen seuraaville ihanille blogeille:


Tuli laitettua tunnustus eteenpäin selkeästi käsityö painotteisille blogeille. Seuraan niin monia muitakin ihania blogeja sisustuksesta urheiluun. Kivahan näitä on laitella eteenpäin, jospa se vaikka ilahduttaisi saajaansa :) Ja kiitokset vielä Marrulle!

Terkuin: Anne

maanantai 14. marraskuuta 2011

Astetta hauskempaa korjausompelua ;)

Mekkotehdas blogissa oli hauska idea korjata farkkuja. Näytin kuvaa Teemulle ja kylläpäs poika innostui! Teemu näytti mitkä linnut hän haluaa ja mä piirtelin niitä sen mukaan. Neljä erilaista syntyi, joten puuhaa riittää vielä muihinkin rikkinäisiin farkkuihin.




 Ensin paikkasin reiän niin, että laitoin paikkakangasta nurjalle puolelle ja siksakkasin kiinni. Sitten ompelin Angry Birds hahmot valmiiksi. Aukaisin sivusaumaa aika reilusti, jotta pääsin helposti ompelemaan paikat paikoilleen. Lopuksi sitten sivusamojen ompelu kiinni. Ja tiertenkin kannattaa aina avata se sauma missä ei ole esim. katesaumaa tai tikkauksia.




Jaa mitkähän ne on Pojan lemppari farkut tästä eteenpäin?


Iloa viikkoosi!

Anne

tiistai 8. marraskuuta 2011

Jouluinen nukkekoti.







Kätevän messuilla Napu (ja äiti) Oli haltioissaan jouluisesta nukkekodista. Siellä oli jos jonkinmoista jouluista juttua askarreltu nukkekotia somistamaan. Harmi vaan kun mitään ei ollut myytävänä.

Pöytä oli katettu joululaatikoilla, kynttilöillä, kukkasilla. Nukkekotiin voi loihtia mistä vaan tarvikkeita, vain mielikuvitus on rajana. Kiva harrastus siinäkin mielessä, että askarteluvälineet ovat lähes ilmaisia, kierrätettyjä. Laatikot oli tehty pullonkorkkeihin taikataikinalla, Kynttiläaluset on tuikkujen alumiinia ja itse kynttilä tikkarista. Hyasintit oli tehty kastelemalla liimainen tikku pieniin helmiin, näin syntyi kukinto. Ruukkuun, joka oli muovinen nyörinpää oli kääräisty folioa ja lehdet olivat vihreää kreppipaperia.

Askartelun iloa!

Anne

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kätevä käsityömessuilla keijujen lumoissa ♥

Piipahdin eilen Kätevä käsityömessuilla Napun kanssa. Tällä kertaa olin "tiskin" toisella puolella, mikä oli kivaa kun sai katsella rauhassa toisten käsityöläisten tuotoksia. Piompullahan oli viime vuonna oma osasto siellä. Olin myös 5 vuotta sitten pöytäpaikalla tuotoksieni kanssa ja viereisellä paikalla oli eilen tapaamani Taiteilija Tuija Leinonen ihanien keijujensa kanssa. Mä olin niin otettu kun Tuija muisti mut sieltä viiden vuoden takaa.

Ostin silloin 5 vuotta sitten keijuja kahdelle kaverilleni ja Tädilleni joululahjaksi. He tykkäsivät valtavasti! Tuija antoi mulle punaisen Rakkauden haltija keijun ♥

Haltijoita pääset ihailemaan Tuijan sivuilta lisää TÄÄLTÄ !!!

Tässä 2 ensimmäistä kuvaa omista keijuistani ja sitten kokoelma Kätevän messuilta eilen.

Suloinen ♥ Silkkiä, mikä on niin silkkistä, että se melkein häviää kun sitä koskettaa.


Rakkauden haltija





Onnen norsu. Tämä oli niin ihana, voih ♥







Laittelen vielä lisää kuvia, kun tää bloggeri vähän tökki menemällä jumiin pari kertaa, niin paremmalla onnella ensi kerralla. Tulossa myös messuilta nukkekoti juttua!

Kätevä messut Lahdessa tänään vielä 17.00 asti!!!

Keijumaista Sunnuntaita !!!


Anne

lauantai 5. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivän iltana kynttilämeressä.

Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota. Kun hetken vain sut pitää sain ja unohtaa. Kun unessasi pikkusisko. Puu purrellasi purjehdit ja aamutähti otsalla astelet yön laitoja. Ikuisuus yksi huokaus vain. Yksi yö kuin koko elämä. Ja hetken tie on kevyt kulkea.
Oman kylän poikien sanoituksia :)





Puuhasteltiin tänään kaikenmoista kivaa! Leivottiin, askarreltiin naamarit lapsille, piipahdin myös Kätevä- messuilla Napun kanssa. Räpsin sieltä muutamia kuvia ja tulin tosi onnelliseksi erään Taiteilijan jälleen näkemisestä viiden vuoden takaa. Siitä seuraavassa postauksessa lisää <3


Rauhaisaa Pyhäinpäivän iltaa <3


Anne